Luovuutta ja lihaa

So´on moro, nääs!

Epäkronologisesti pompsahtelevan ajanlaskun mukaan on edellisestä päivityksestä kulunut tarpeeksi aikaa, jotta jutunjuurta olisi saatu kartutettua. Totta toinen puolisko, mutta nämä päivät ovat suureksi osaksi kuluneet samaisen organisaation pyörittämän erään toisen festivaalin puitteissa. Ehei, siihen me emme nyt näppejämme sotke, joten lähes reaaliaikaisen JS -päivittäiskatsauksen sijaan menkäämme tarkemmin syihin ja seurauksiin, joista tekin saatte toivottavasti vastaisuudessa joka heinäkuu nauttia.

Mutta ensin päivitetään tilanne. Vakaa. Bändejä pyöritellään, sumplitaan ja varaillaan, ”loppusiivouksia” siivotaan, uusia juonia punotaan. Ohjelmiston suhteen isot nimet alkavat olla tiedossa, tai jos ei ole, niin kohta meidät hukka perii. Mutta ei hätää… sillä rintamalla asiat ovat oikeinkin mainiosti. Pienempien bändien kohdalla saatavuus on merkittävästi helpompaa, joten siellä osastolla kiire ei ole vielä ko. sektorista vastaavaa väkeä yllättänyt. Samaiset, jo aiemmin mainitut yölliset viestinvaihdot herrojen J ja V välillä jatkuvat. Ohjelmiston rakentaminen etenee vallan hyvässä aikataulussa. Kolmipäiväisyys – uhka vai mahdollisuus –painajaiseen öisin heräävä festivaaliväki on uskotellut itselleen olevansa oikeilla jäljillä. Bändipolitiikkaan tämä luonnollisesti aiheuttaa hivenen muutoksia, lopullisen taiteilijaryhmämäärän sijoittuessa jonnekin 26-30 korville.

Avataanpa tässä vaiheessa hivenen bändibuukkauksia, jotka kuitenkin musiikkipainotteisilla festivaaleilla muodostavat kokonaisuudesta jonkinmoisenkin osan… Festivaalin linjana on ollut, on ja tulee ajasta iäisyyteen olemaan, että jokainen juhlilla esiintyvä ryhmittymä läpäisee melko harvasilmäisen mielipideseulan, eli on sekä tyylillisesti sopiva, että päätöksiä tekevien mielihaluja hivelevä. Makuasioistahan käy kiisteleminen loputtomiin, ja näin, voi veljet ja taivahan talikynttilät, on tehtykin, mutta pienellä katsannon laajentamisella on tähän asti pärjätty. Tyylillisesti tullaan pysymään samoilla laduilla, mutta hieman metallia kevyemmän materiaalin osuus tullee jälleen hivenen lisääntymään. Ehkä joukkoon saattaa eksyä hieman poikkeavampaakin materiaalia, näin pikkulintuset visertelivät. Saattoivat tosin valehdella? Toisaalta h-hetkeen on tätä kirjoitettaessa n. 340 aamua, joten älkäämme mitään vielä tässä vaiheessa kirkossa kuulutelko… Tässä on, katsos, matkan varrella nähty kaikenlaista…

Kuinka saada bändi esiintymään Sinunkin festivaaleillesi? Luonnollisestikaan emme voi tässä paljastaa yksityiskohtaisesti mitään, mikä on kahden sopijaosapuolen välisissä sopimuksissa luottamuksellisesti sovittu, mutta pääpiirteissään homma toimii siten, että joko ostaja tarttuu myyjän tarjoamaan syöttiin, tai ostaja lähestyy itse haluamansa popparin keikkamyyjää ostoaikeissa. Täten yhteisen sävelen löydyttyä sovitaan käytännön asioista, hinnoista, soittoajoista, majoituksista, kuljetuksista, jne. Eipä kuulosta kovinkaan mystiseltä, eikä sitä olekaan. Asioiden mennessä sujuvasti, homma on juuri noin helppoa. Haastavammissa tapauksissa kahvin ja tupakan määrä lisääntyy, mutta tähän asti maaliin on aina päästy… Kiitokset lähetettäköön tässä yhteydessä festivaaleilla aiemmin esiintyneille poppareille, heidän taustavaikuttajilleen sekä heidät keikalle myyneille tahoille.

Tässä festivaalin vaiheessa – lähes vuosi seuraavaan synnytykseen – tehtävän työn osuus rajoittuu hyvinkin pitkälti käytännön asioiden suhteen luovaan, ennakoivaan työhön ja toisaalta bändien kartoittamiseen ja hankintaan. Organisaation sisäinen, jäsenistöltään satunnaisesti vaihteleva idearyhmä, Ajatusten Aurajoki (AA), tekee pyyteetöntä työtään festivaalin ja sen sisällön kehittämiseksi, kun taas bändiosasto huolehtii ylivallallaan, muiden mielipiteitä syvästi halveksuen siitä, että taiteellinen taso pysyisi siltä osin vaativan asiakkaan tahtomalla tasolla. Mutta nyt,.. Hypätäänpä hetkeksi tuohon luovuuden virtaan, ideoita tulvivaan päiväkahviseurueeseen…

Äskettäin perustettu, aiemmin mainittu AA, (Aina Ahistaa) tämänkertaisena jäsenistönään J, T, S, H, J, V ja V ovat nauttimassa virvokkeita, eli tummaa paahtoa pyöreän pöydän ääressä. Vuorottaisen mököttämisen ohessa he näyttävät nauttivan aikaansaannoksistaan. Tämänkertaisen istunnon aiheina ovat olleet leirintä ja VIP. Molemmat ovat yhdeksännen santsikupin jälkeen todettu lähtökohtaisesti osittain suhteellisen toimiviksi, mutta hiomista vailla oleviksi. Samalla todetaan, että jatkossa eri osioiden käyttämätön potentiaali pyritään onkimaan esiin, eli kuten on usein todettu; ”Tyytyväisyys on kehittymisen este”. Näillä sanoilla avattiin myös äskettäinen palautekysely, jonka tulosdataa vielä odotellaan… Tämän toivotaan tuovan lisävaloa myös tämänkertaisiin pohdintoihin.  Päätetään tehdä joitain asioita hieman toisin, ja VIP päätetään jättää vielä työn alle. Sisältöihin detaljeineen palattakoon myöhemmin… Fläppitauluja, tusseja, kirosanoja, onnellisia hymyjä, kahvia, pullaa, sekä tästä asti aikaa – osapuilleen näillä palikoilla on hyvät festivaalit tehty! Ehkä jokunen puhelu ja s-posti, mutta eiköhän se siinä sitten ole… Joten ei muuta, kun tekemään!

Muistutettakoon tässä vaiheessa, että kaikki tässä raportoinnissa kerrotut seikat ja esimerkit ovat vain ja ainoastaan John Smith Rock Festivalin tapoja toimia ja tehdä asioita. Tavat, ajat, motiivit yms. eivät ole muihin festivaaleihin verraten valideja, relevantteja, eikä muitakaan sivistyssanoja, eivätkä missään muodoin tarpeellisiakaan. Nämä tavat ovat tässä tapauksessa hyviksi havaitut, ja äitien ollessa ainoat, joita meillä päin on uskottu, niin tuskinpa näitä tapoja tullaan hirveästi muuttamaankaan. Halusitte sitä tai ette!

Tässäpä, reaaliaikaisen raportoinnin puutteessa oli nyt tällainen aihepiiriin olennaisesti liittyvä pieni kiusa ja kiinnostuksen herättely. Kuin kissa kuumaa puuroa kiertäen välttelemme mainitsemasta jo kiinnitettyjen bändien nimiä, kuten xxx, xxx ja xxx! Mutta nehän te jo varmaan arvasittekin?

Eipä tässä kummempia, palatkaamme jälleen sorvin ääreen, kunhan täällä palataan sorvin ääreen… Sillä välin, muistakaa… rakkaus on rakkautta!  -x-

 

p.s. Tätä kirjoitettaessa taustalla soi Korn, 69 Eyes ja Jyrki-ohjelman kooste-VHS

p.p.s  Juuri lehtemme mennessä painoon toimistoon saapui faksi, joka ilmoitti Teidän ja meidän iloksemme saapuvaksi toivekyselyissä useasti mainitun, eräällä konsonantilla nimensä aloittavan hyvänmielen rykmentin, joka tulee menettämään Suomi-neitsyytensä juuri Teidän arvostelevien silmien alla!!! Mutta, onhan noita ja mitäpä näistä… Sen enempää…